Koronan jälkeen matkustetaan taas

EN Matkaile -ryhmästä tuli suosittu hetkessä. Muutamassa päivässä siihen liittyi viisikymmentä matkustamisesta innostunutta. Suosion syynä lienee koronarajoitusten poistuminen. -Tilausta oli, myöntää ryhmän vetäjä Anu Grönlund.

-En ole erityisen kokenut matkaaja mutta hyvin innostunut matkustamisesta varsinkin nyt eläkeiässä. Whatsapp -ryhmää perustettaessa minua ehdotettiin ryhmän vetäjäksi, enkä keksinyt mitään syytä kieltäytyä.

Anu Grönlund, 67, on matkustellut lähinnä perheen kanssa. Pohjoismaissa hän on liikkunut autoillen ja sittemmin tehnyt kaupunkimatkoja Eurooppaan ja rantalomia eri kohteisiin.

Tulevilta matkoilta toivon mielenkiintoisia kohteita, vaivatonta majoittumista ja hyvää matkaseuraa.

Hyvä matkaseura on yksinmatkustamista mieluisampi vaihtoehto.
Anu Grönlund
EN Matkaile -ryhmä on väylä löytää turvallista matkaseuraa jakamaan kokemuksia ja kustannuksia. Suunnitelmissa ovat myös ryhmämatkat. Ensimmäinen sellainen tehtiin jouluiseen Tallinnaan.

Tallinnan matka ylitti Tuuli Tiihosen, 70, odotukset. Kylpylähotelli oli hyvä. Uimiset ja kylpemiset sopivat hyvin päiväohjelmaan.

– Huonetoverini tunsi Tallinnaa, ja samanhenkisinä viihdyimme hyvin yhdessä.

Tiihonen on aiemmin matkaillut perheen kanssa kotimaassa ja ulkomailla. Jo vuosia hän on suosinut opastettuja kaupunki- ja kulttuurimatkoja Eurooppaan. Pienellä porukalla hän on käynyt vaeltamassa Madeiralla ja Kanariansaarilla.

Matkalle otan mukaan avoimen mielen, uteliaisuuden ja kyvyn sopeutua muutoksiin.
Tuuli Tiihonen

Tiihonen kertoo, että tahti ikääntymisen myötä on kenties hieman hidastunut, mutta mielenkiinto uusiin kohteisiin on säilynyt entisellään

Kari Nikander, 68, hakee matkailusta vaihtelua elämään. Matkailutottumukset ovat muuttuneet olosuhteiden pakosta.

– Eukkoseni lennettyä pilven reunalle olen matkaillut yksin. Siinäkin on puolensa.

Matkailemalla Nikander odottaa tutustuvansa uusiin mukaviin ihmisiin.

– Ja hei, tämä on jo toteutunutkin Entisissä Nuorissa!

Matkailufilosofiani: silmät ja korvat auki!
Kari Nikander

Nikander pitää itseään ´mennään eikä meinata´ -matkailijana. Hän välttää lentämistä, eikä lähde reissuun ilman taskukokoista monitoimityökaluaan.

Kaija Viinikainen, 74, rakastaa kaikenlaista matkailua eikä pety koskaan kohteeseensa. Hän pyrkii tutustumaan siihen huolellisesti, mutta käynti tahtoo kuitenkin aina jäädä pintaraapaisuksi.

– Päätän tulla pian uudelleen, mutta seuraavan matkan lähestyessä kiinnostuksen kohde on jo vaihtunut.

Matkustaessa mieli ja aistit toimivat Viinikaisen mukaan täysillä. Kotona ei valitettavasti niin tapahdu. Matkalla eksymiset, esteet ja erehdykset ovat niitä parhaita kokemuksia.

– Matka vie matkailijan toisiin todellisuuksiin. Matka yllättää aina. Se ei ole koskaan sitä, mitä etukäteen kuvittelee.

Matkoilla yksi päivä tuntuu kotimaan kolmelta!
Kaija Viinikainen

Julkaistu 14.12.2022

LUE LISÄÄ

Omatoimisesti Italiaan

EN Matkaile-ryhmä alkoi viime huhtikuussa suunnitella matkaa Italiaan. Pian omatoimi-matkalaiset irrottautuivat omaksi ryhmäkseen ja päättivät matkustusajankohdaksi loka-marraskuun vaihteen ja matkan päämääräksi Napoli ympäristöineen. Klikkaa ja lue koko juttu!

Ilmoittaudu EN Matkaile -ryhmään
Jos vasta harkitset liittymistä, tällä lomakkeella voit myös tehdä kysymyksiä ryhmän toiminnasta.

TILAA ENTISTEN NUORTEN UUTISKIRJEET!

Tee tilaus ja hyväksy postiisi saapuva vahvistuspyyntö. Saat jatkossa uutiskirjeet sähköpostiisi automaattisesti.

Emme jaa emmekä luovuta tietojasi eteenpäin.