Elokuva herättää ajatuksia ja nostaa pintaan tunteita. Joku haluaa käsitellä niitä itsekseen, toinen tekee sen porukassa. Entisten Nuorten EN kino -ryhmään kuuluu sataviisikymmentä elokuvan ystävää. Esityksen jälkeen aika moni jää purkamaan tuntojaan Arthouse Cinema Niagaran peräpöydän ääreen.
– Elokuvan katsominen on aktiivinen prosessi. Keskustelu filmin tarkoituksesta ja tapahtumista rikastuttaa kokemusta, sanoo EN Kinon ylläpitäjä Satu Valkama.
Valkama aloitti ryhmän ylläpitäjänä vuonna 2019. Koronapandemia sulki elokuvateatterit lähes kahdeksi vuodeksi, mutta syksyllä 2022 aktivoiduttiin uudelleen ja sovittiin nykyisistä toimintatavoista. Esityksen jälkeen keskustellaan ja sovitaan seuraavasta elokuvasta. Kuka tahansa voi tehdä oman ehdotuksensa.
Valkama rakastaa elokuvaa, taidemuodoista kenties vaativinta.
– Filmin estetiikan on oltava tarkoin harkittua. Pieninkin hairahdus saattaa filmin epätasapainoon, jonka katsoja kyllä tunnistaa. Huh-huh, onko mitään vaikeampaa kuin rakentaa yksityiskohdista ehjä kokonaisuus, täydellinen teos.
Jos olisin ohjaaja, tekisin elokuvan kuolleen jälkeen jääneistä papereista, pääosassa tietenkin Isabelle Huppert.
Satu Valkama
Mestariteosta odotellessaan Valkama katsoo lisää elokuvia.
Tositarinoihin pohjautuvista selviytymiselokuvista pitävä Riitta Korhonen katsoo elokuvia laidasta laitaan lukuun ottamatta nuorison räiskintä- ja väkivaltaleffoja.
– Huonotkin kelpaavat, jos vain eivät ole scifiä.
Mitä enemmän ikää, sen vastenmielisempää on elokuvan väkivalta.
Riitta Korhonen
Ennen Riitta Korhonen keskusteli elokuvista vain omien samanmielisten ystäviensä kanssa. EN Kinon myötä tilanne on muuttunut, sillä uudet ja tuoreet mielipiteet antavat mielenkiintoista ajateltavaa.
On toinenkin syy.
– Paikkakunnalle hiljattain muuttaneena ryhmän avulla pääsen verkostoitumaan eri ammattialoja edustavien ikäisteni kanssa.
Oili Jyrkämän mukaan elokuvan katselukokemus on yksilöllinen. Elokuvissa käyminen porukalla tuo kokemukseen kuitenkin runsaasti lisäarvoa.
– Tulee nähdyksi elokuvia, joita itse ei edes osannut etsiä. Elokuvan jälkeen on hyvä jäädä vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa. ”Ai noinkin elokuvan voi tulkita” ja ”Tuota en tullutkaan ajatelleeksi” ovat tavallisia puheenparsia Niagaran peräpöydässä elokuvan jälkeen.
– Eletyt vuodet laajentavat katsottavien elokuvien skaalaa. Iän myötä otan itseni aina vain vähemmän vakavasti.
Jyrkämän mukaan elokuva on mitä suurimmassa määrin kulttuuria, määritelläänpä kulttuuri miten vain. Hyvä elokuva pistää ajatukset uuteen järjestykseen, herättää voimakkaita tunteita ja nostaa isoja kysymyksiä ihmisyydestä ja ihmisen olemassaolosta.
– Huono elokuva ei haise, ei maistu eikä tunnu missään.
Katsomossa nautin vain valkokankaan lumosta. Popcornit ja karkit syön toisaalla, jos sielläkään.
Oili Jyrkämä
Lue lisää
Elokuvakritiikkiä nurkkapöydästä
EN Kino katsoi vuoden 2023 tammi-toukokuun aikana yhdeksäntoista elokuvaa. Elokuvat oli valittu yhteisellä päätöksellä Niagara-teatterikahvilan nurkkapöydässä. Tässä muutama arvio nähdyistä elokuvista.