Maailmassa monta ihmeellistä asiaa

Yhteiskunnassa tapahtuu paljon yllättävää ja odottamatonta. Äimisteltävää riittää jokaiselle päivälle. Kotona uutisten äärellä voi syntyä halu pohtia niitä porukassa. Ihmettelyn tarve on erinomainen syy kokoontua. Sen syvällisempää  asiantuntemusta ei tarvita.

Ville Liimatainen oli katsellut kateellisena miesryhmiä, jotka kokoontuivat puimaan maailman menoa kauppahallien ja torien kahviloihin. Puhe niissä luisti, ja kaikilla näytti olevan hauskaa, mutta rohkeus ei riittänyt mennä mukaan.

– Ovat tietenkin tottuneet omaan seuraansa eivätkä kaipaa mukaan ulkopuolisia, Liimatainen arveli.

Idea vastaavanlaisesta toiminnasta jäi kuitenkin kytemään. Liimataiselle eläköityminen ja koronaeristys merkitsivät alakuloa ja sosiaalisen kanssakäymisen niukkuutta.

Kun pandemia oli selätetty, hän päätti toimia. Syntyi EN Äimänkäet -keskusteluryhmä.

– Entiset Nuoret tarjosi sopivan alustan idean toteuttamiselle. Vaikka ryhmä koostuu miehistä, emme halua edustaa miesnäkökulmaa. Miehisyys ei ole se juttu. Tuntuu vain hyvältä puhua välillä ”äijien kesken”.

Sukupuoli ei määritä keskustelun teemoja tai sisältöjä. Maailmantapahtumia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä seurataan aktiivisesti. Osallistujien erilaiset taustat ja kokemukset tuovat mausteita keskusteluun.

Ville Liimatainen: Emme julista.
Emme julista, emme kiihkoile emmekä käännytä toisiamme. Hyvässä keskustelussa kaikki näkemykset ovat tärkeitä.
Ville Liimatainen

– Heti alussa sovimme toimintaperiaatteista. Päätimme olla rentoja, avoimia ja suvaitsevaisia. Keskustelun jälkeen kaikilla pitää olla hyvä mieli, Ville Liimatainen kertoo.

Keskusteluissa esillä ovat maailmanpolitiikka ja paikalliset tapahtumat. Kuka tahansa voi tuoda ryhmään ajankohtaisen aiheen puitavaksi. Hiljattain puhuttiin Tampereen katujen turvallisuudesta ja nuorten tekemistä ryöstöistä.

– Keskustelu voi olla väylä syvempään ystävyyteen, sillä tutun äimistelykaverin kanssa on helppo käsitellä myös henkilökohtaisia asioita.

EN Äimänkäet kokoontuu parin viikon välein.
EN Äimänkäet kokoontuu parin viikon välein
EN Äimänkäet aina samassa kokoontumispaikassa.
...aina samana viikonpäivänä ja samaan kellonaikaan.

Ryhmään kuuluu seitsemän jäsentä. Ville Liimataisen mukaan se on juuri sopiva määrä. Hän toivoo lisää samanlaisia ryhmiä. Ryhmän luominen vaatii hiukan viitseliäisyyttä. Kun ryhmä on perustettu, se ohjaa itse itseään.

– Liikkeelle voi lähteä kokeilumielelläkin. Tarvitsee vain antaa idealle hieman vauhtia ja katsoa lähteekö se lentoon.

Heikki Hietanen kuuli Äimänkäet -ryhmästä Entisissä Nuorissa toimivalta puolisoltaan. Hän kaipasi ikäistään juttuseuraa, aika kun tahtoi mennä kotosalla tietokoneen ääressä.

– Idea vaikutti kiinnostavalta. Eritaustaiset ja erilaisissa ammateissa toimineet ihmiset pohtimassa maailman menoa, hyvä. Tapaamisen ensivaikutelmakin oli hyvä.

Käydyt keskustelut ovat Hietasen mukaan olleet monipuolisia. On puhuttu ikääntymisen tuomista ongelmista, muisteltu mennyttä, kouluaikoja ja opettajia. On käsitelty koulukiusaamista ja ihmetelty teknistä kehitystä.

– Kaikki ajankohtainen kiinnostaa. Uskon, että tutustuttuamme toisiimme keskusteluun tulee lisää henkilökohtaisia sävyjä, niitä tummiakin.

Heikki Hietanen: Kuule ja tule kuulluksi.
On tärkeää kuulla ja tulla kuulluksi, aluksi ehkä vain kuulla.
Heikki Hietanen

Julkaistu 5.12.2022

Lomake äimänkäet-toiminnasta kiinnostuneille
EN Äimänkäet -ryhmä on tällä hetkellä täynnä. Tällä lomakkeella voit tiedustella tilannetta ja tehdä toimintaan liittyviä kysymyksiä.

TILAA ENTISTEN NUORTEN UUTISKIRJEET!

Tee tilaus ja hyväksy postiisi saapuva vahvistuspyyntö. Saat jatkossa uutiskirjeet sähköpostiisi automaattisesti.

Emme jaa emmekä luovuta tietojasi eteenpäin.