Elokuvakritiikkiä nurkkapöydästä

EN Kino katsoi vuoden 2023 tammi-toukokuun aikana yhdeksäntoista elokuvaa. Elokuvat oli valittu yhteisellä päätöksellä Niagara-teatterikahvilan nurkkapöydässä. Tässä muutama arvio nähdyistä elokuvista.

Elokuva kapellimestari Lydia Tárista. Tutkielma vallasta, vallan vaikutuksista ja pysyvyydestä.

”Filmin keskiössä on klassinen musiikki. Kapellimestari Lydia Tárin nöyryyttäessä yhtä oppilastaan vilautetaan myös nuoremman muusikkosukupolven suhtautuminen klassisen musiikin ”kiveen hakattuihin” mestareihin.  Elokuva täynnä vaikuttavia tarinallisia kohtauksia, joiden merkitys ei  kuitenkaan helpolla aukea. Mysteereitä riittää! Elokuva vaatinee useamman katselukerran. Ei siis mikään ns. suuren yleisön kassamagneetti.”

”Vaikutuin. Piti otteessaan koko ajan. Jossain kohtaa ajattelin, että tarinaa on pitkitetty turhaan. Monia asioita jäi auki, mutta ehkä niillä ei ollut merkitystä: metronomi, partituuri, yläkerran naapuri, Francescan katoaminen…”

”Jätti aika ahdistavan olon. Elokuvan loppu oli aivan liian leimaava. Paha saa palkkansa. Jotenkin törkynen.”

”Oliko loppu nöyrtymisen paikka vai uuden taiteellisen nousun alkutahdit? Hyvää elokuva on monien merkitysten pelikenttä.”

Dokumentti viihdyttäjä Jope Ruonansuun elämästä, lapsuudesta viimeisiin elinvuosiin asti.

”Jope ite vahvisti jälleen kerran, että välillä kannattaa katsoa sellaisiakin filmejä, joita ei välttämättä menisi itsekseen katsomaan.”

”Elokuva koulukiusaamisen järkyttävän syvistä ja kauaskantoisista jäljistä.”

Scifi-toimintaseikkailu kiinalais-amerikkalainen naisesta, joka kykenee pelastamaan maailman tutkimalla elämänsä multiversumeja.

”Multiuniversumit ne vielä puuttuivatkin tästä hajoavasta ihmismielestä.”

”Millä ihmeen perusteluilla filmi voitti Oscareita? Humpuukia koko kisa?”

”Ihmetyttää minuakin, mutta onhan elokuvassa puhutteleviakin teemoja kuten ylisukupolviset suhteet. Suhteiden selvittelyssä tarvitaan joskus myös räiskettä. Ei elokuva silti suosikkeihini päädy.”

”Pari parodiasitaattia Avaruusseikkailu 2001:n gorilloista hymähdyttivät. Muuten täyttä hömppää.”

”Harvoin olen jättänyt leffan kesken, joskus kylläkin nukahtanut.”

”En ymmärtänyt lainkaan filmin ansioita enkä juontakaan!”

Tunteikas tarina erään pikkutytön käänteentekevästä kesästä Irlannin maaseudulla vuonna 1981.

”Helmi elokuvien vuolaassa virrassa. Tavoittaa sellaisen inhimillisyyden ja vuorovaikutuksen syvyyden, jota harvoin näkee ja kokee. Tämän paremmaksi elokuvan kerronta ja kuvaus harvoin yltävät!”

”Todellakin herkkä ja taitava ihmiskuvaus. Toista maata kuin Oscar voittaja Everything jne. Onneksi tämänkaltaisia elokuvia vielä tehdään!”

Tarina yksinhuoltajaäidistä ja hänen muistisairaudesta kärsivästä isästään.

”Elokuva sivusi omaakin vanhenemista, elon loppuvuosia ja hoidon tarvetta. Se kosketti henkilökohtaista elämää niin paljon, että siitä oli vaikea puhua.

”Hieno elokuva, kaunis ja rauhallinen.”

”Ehyt kokonaisuus. Perhe, parisuhteen huuma ja musiikkina Love will remain!”

Julkaistu 19.5.2023

TILAA ENTISTEN NUORTEN UUTISKIRJEET!

Tee tilaus ja hyväksy postiisi saapuva vahvistuspyyntö. Saat jatkossa uutiskirjeet sähköpostiisi automaattisesti.

Emme jaa emmekä luovuta tietojasi eteenpäin.