Turvallisemman tilan periaatteet

  • Jokainen voi olla turvallisesti oma itsensä ja tuntea olonsa tervetulleeksi.
  • Olemme kohteliaita ja huomaavaisia kaikkia kohtaan.
  • Kunnioitamme toistemme itsemäärittelyä. Kunnioitamme sitä, mitä ihminen kertoo itse itsestään.
  • Annamme tilaa toisillemme. Emme häiritse muita esimerkiksi metelöimällä, koskettamalla tai tulemalla liian lähelle.
  • Kiinnitämme huomiota sananvalintoihimme. Emme käytä loukkaavaa kieltä.
  • Voimme erehtyä ja kysyä, sillä emme oleta kaikkien tietävän samoja asioita.
  • Kuuntelemme ja kannustamme. Voimme olla rakentavasti myös eri mieltä.
  • Suojelemme toisiamme epäkunnioittavalta käytökseltä.

TILAA ENTISTEN NUORTEN UUTISKIRJEET!

Tee tilaus ja hyväksy postiisi saapuva vahvistuspyyntö. Saat jatkossa uutiskirjeet sähköpostiisi automaattisesti.

Emme jaa emmekä luovuta tietojasi eteenpäin.