Tampereen Entisten Nuorten verkoston Kannatusyhdistys ry.
TOIMINTASUUNNITELMA 2024
(1) JOHDANTO
Tampereen Entisten Nuorten verkosto aloitti toimintansa vuonna 2015. Sen toiminnassa näkyvät muun muassa Tekemisen kaupunki – Tampereen strategian 2030 tavoitteet yhdenvertaisuudesta, omaehtoisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Jo verkoston tunnuslauseena on ”Älä vanhene yksin”. Tampereen kaupungin strategian tavoitteiden mukaisesti tuomme ihmisiä toimimaan yhdessä.
Toimintamme tarjoaa yhteisöllistä tukea ikääntymisen elämänvaiheessa hyvinvoinnin lisäämiseksi, toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja yksinäisyyden torjumiseksi.
Tampereen Entisten Nuorten Verkoston Kannatusyhdistyksen tarkoituksena on tukea aatteellisesti ja taloudellisesti Tampereen Entisten Nuorten verkoston (EN-verkoston) toimintaa.
Kannatusyhdistys on osa EN-verkoston toimintaa ja tukee sen järjestämiä tilaisuuksia etsimällä toiminnan rahoitusmahdollisuuksia. Yhdistys on perustettu keväällä 2018, joten vuosi 2024 on kannatusyhdistyksen kuudes kokonainen toimintavuosi. Tampereen Entisten Nuorten verkosto sekä sen kannatusyhdistys jatkavat hyväksi todettuja toimintamuotojaan vuonna 2024. Uusia ryhmiä ja aktiviteetteja syntyy verkoston jäsenten ideoista joka vuosi, niin todennäköisesti myös vuonna 2024.
(2) VERKOSTOITUMINEN JA TIEDOTUSTOIMINTA
Sekä kannatusyhdistys että EN-verkosto ovat avoimia yhteistyölle paikkakunnalla toimivien muiden seniori-ikäisiä edustavien järjestöjen kanssa. Kannatusyhdistys tiedottaa jäsenilleen ajankohtaisista asioista jäsenkirjeellä ja verkkosivuilla. Verkoston toiminnasta tiedottaminen tapahtuu sen verkkosivujen, Facebook-ryhmän ja WhatsApp- ja Signal-toimintaryhmien kautta.
Verkostossa toimii EN Viesti -tiedotusryhmä, jonka tehtävänä on vastata verkkosivujen sisällöstä sekä kehittää tiedotusta eri viestintäkanavilla. Omasta toiminnasta tiedottamisen lisäksi verkkosivuilla välitetään tietoa muiden järjestöjen ja Tampereen kaupungin tilaisuuksista, samoin ikääntyviä koskevasta lainsäädännöstä ja tarjolla olevista julkisen hallinnon ja kolmannen sektorin palveluista.
Vuoden 2023 aikana uudistetut verkoston nettisivut ovat ajanmukaiset ja palvelevat erinomaisesti verkostoa. Sivujen osoite on entisetnuoret.fi.
(3) JÄSENHANKINTA
Kannatusyhdistyksen jäsenhankinta tehdään kunnioittaen toiminnan lähtökohdaksi sovittua ajatusta verkoston toiminnan vapaamuotoisuudesta, matalasta hierarkiasta ja epämuodollisuudesta. Tavoitteena ei ole rekisteröidyn kannatusyhdistyksen jäsenmäärän maksimaalinen lisääminen, koska varsinainen toiminta tapahtuu verkostossa, ja kannatusyhdistyksen tehtävänä on tukea sen toimintaa.
(4) VERKOSTON TOIMINNAN SUUNNITTELU JA TALOUDELLINEN TUKI
Verkoston keskeinen toimintaperiaate on, että jostain toiminnasta kiinnostunut henkilö voi käynnistää sen ja ryhtyä itse vetämään toimintaa ja koota ryhmän kyseisestä toiminnasta kiinnostuneista. Tällainen toimintatapa mahdollistaa verkoston jäsenten omaehtoisen aktiivisen toiminnan ja tukee spontaania aloitteellisuutta.
Verkoston jäseniltä kerättiin syksyllä 2023 järjestetyssä, kaikille avoimessa tilaisuudessa ideoita uusiksi toimintamuodoiksi. Ideoista koottiin nettisivulle ideapankki, josta itse kukin voi halutessaan poimia kiinnostavan toimintamuodon ja käynnistää sen. Tämä ideointimalli on osoittautunut hyväksi, ja sitä on tarkoitus jatkaa edelleen.
Kannatusyhdistys tukee verkoston toimintaa hakemalla sille rahoitusta. Kannatusyhdistyksen hallitus kartoittaa taloudellisen tuen kanavia ja määrittelee avustusten jakamisen periaatteet. Ulkopuolista rahoitusta tarvitaan muun muassa tilavuokriin, verkkosivujen ylläpitoon sekä asiantuntijavierailuiden kustannuksiin.
(5) TOIMINTAMUOTOJA VUONNA 2024
Jatketaan vakiintuneita ja hyväksi havaittuja toimintamuotoja, joiden lisäksi pyritään toteuttamaan ideapankissa mainittuja sekä muita esiin tulevia uusia ehdotuksia.
Alla olevista, jo toiminnassa olevista ryhmistä sekä uusista syntyneistä ryhmistä saa tarkemman kuvan verkkosivuilta osoitteessa entisetnuoret.fi.
5.1. Retkeily, liikunta ja matkailu
EN Retkiryhmä jatkaa ulkoilu- ja kulttuuriretkeilyä Pirkanmaalla ja muualla Suomessa.
EN Sulkkis -ryhmä pelaa Tenniskeskuksella. Kentät varataan osallistujamäärän mukaan.
EN Matkaile -ryhmä perustettiin syksyllä 2022 tavoitteena mahdollistaa matkaseuran löytäminen ja matkailla myös ryhmänä. Jatketaan vuonna 2023 alkanutta, myös ulkomaille suuntautunutta yhteismatkailua.
EN Kuntoile -ryhmä perustettiin syksyllä 2022 kuntoilun aloittamisen ja ylläpitämisen kynnyksen madaltamiseksi. Ryhmä jatkaa toimintaansa käyttäen muun muassa Gym Nautilus Tampereen palveluita.
Ohjelmaan otetaan uusia liikuntamuotoja jäsenistön aloitteiden mukaan. Suunnitteilla on kotona tapahtuvaa liikkumista tukeva kotiohjelma -kurssi sekä liukkaan kelin kävelykurssi.
5.2. Keskustelu- ja vertaistoiminta
Kaikille avoimia alustettuja keskustelutilaisuuksia järjestetään jäsenistön toivomien aiheiden sekä saatavilla olevien luennoitsijoiden perusteella. Yhteiskunnalliset teemat käsittelevät muun muassa köyhyyttä ja eriarvoisuutta sekä kestävää elämäntapaa. Tiloina käytetään aikaisempien vuosien tapaan ravintola Telakan tiloja tai yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa kirjastojen luentotiloja.
EN-Keskustele -ryhmä on isoja alustustilaisuuksia pienempi, noin kerran kuukaudessa kokoontuva ryhmä. Keskustelun aiheet valikoituvat ryhmäläisten kiinnostusten perusteella.
EN Äimänkäet -ryhmä perustettiin syksyllä 2022 ja jatkaa toimintaansa vuonna 2024.
EN Voi hyvin -ryhmä perustettiin myös syksyllä 2022. Se on vertaisryhmä, joka syventyy ihmisen hyvinvointia tukeviin asioihin. Ryhmä jatkaa toimintaansa toimintavuonna 2024.
EN Viljele -ryhmän toiminta on kasvien siementen sekä puutarhanhoitoon liittyvien kokemusten vaihtoa. Ryhmä tapaa kasvokkain sekä Signal- ja sähköpostiryhmien avulla. Toiminta jatkuu samankaltaisena vuonna 2024.
EN vanhenemisen vertaistukiryhmät aloittivat syksyllä 2023 ja jatkavat vuonna 2024.
5.3. Kulttuuria ja tutustumiskäyntejä
EN Kino -leffaryhmä käy katsomassa yhdessä elokuvia ja kokoontuu sen jälkeen keskustelemaan niistä joskus kerran viikossa ja joskus harvemmin riippuen elokuvien tarjonnasta. EN Kinon WhatsApp- ryhmässä jaetaan mielipiteitä elokuvista sekä elokuvavinkkejä.
EN Laula -kuoro aloitti syksyllä 2022 koronatauon jälkeen uuden kuoronjohtajan vetämänä. Kuoro on kasvanut huomattavasti ja jatkaa toimintaansa matalan kynnyksen harrastajakuorona.
Entisten Nuorten verkosto on ollut muutaman kerran Tampereen Teatterin koeyleisönä. Tätä toimintaa aktivoimme uudelleen vuonna 2024. Myös yhteiset teatteriretket ja niiden jälkeiset keskustelut ovat mahdollisia.
Seitsemän EN Lue -lukupiiriä sekä kaksi runouden lukupiiriä kokoontuu säännöllisesti keskinäisten sopimustensa mukaan. Uusia lukupiirejä luodaan verkoston jäsenten tarpeen ja toiveiden mukaan.
Taidenäyttelyvierailuja ja kulttuurimatkoja järjestetään jäsenistön toiveiden mukaan. Eri harrastus- ja kulttuuririentojen järjestämiseksi luodaan yhteistyökontakteja kulttuurialan järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa.
Yhteisöllinen asuminen kiinnostaa verkostolaisia. Suunnitteilla onkin tehdä tutustumismatka Helsinkiin seniorien yhteisölliseen asuintaloon (Loppukiri, Kotisatama tms.).
5.4. Kurssi- ja koulutustoiminta
Verkosto järjestää jäsenilleen mobiililaitteiden käyttökoulutusta sekä digikuvien järkevää arkistointia käsittelevää koulutusta yhdessä Mukanetin kanssa.
Huhtikuussa järjestetään Johanna Peltolan ohjaama klovneriakurssi.
Martoilta tilataan kasvisruokakurssi ja SPR:ltä ensiapukurssi.
5.5. Muuta toimintaa
Naisten päivänä 8.3.2024 Telakka järjestää verkoston tilaamana Abba-diskon. Kuten aikaisempina vuosina, myös vuonna 2024 järjestetään yhteisiä juhlia, bileitä sekä musiikkitapahtumia.
Suunnitteilla on koota kannatusyhdistyksen toiminnan asiakirjat digitaaliseen arkistoon.