Luontoelämyksiä, liikuntaa ja yhdessäoloa

Entisten Nuorten retkiryhmä tekee kerran kuukaudessa päiväretken Tampereen lähimaastoon tai vähän kauemmaksikin. Retkikohteita ovat olleet mm. Kaupin maastot, Makkarajärvi, Juupajoki, Nokian metsät sekä Isojärven ja Seitsemisen kansallispuistot. Retkien pituudet vaihtelevat neljästä reiluun kymmeneen kilometriin.

Retkikohteista ja ajankohdista sovitaan 2-3 kertaa vuodessa pidettävässä suunnittelukokouksessa.

Retkille voi osallistua kuka tahansa retkeilystä kiinnostunut. Etukäteen ei tarvitse ilmoittautua tai tuntea ketään – tutuiksi tullaan luontopoluilla ja taukopaikoilla. Entisten Nuorten motto kuuluu: ”Älä vanhene yksin.” Sitä pyritään toteuttamaan myös retkiryhmässä.

Retken ajankohdasta, reitin pituudesta ja vaativuudesta kerrotaan etukäteen ryhmän WhatsApp-ryhmässä.  Retkien pituus ja vaativuus vaihtelevat, ja jokainen voi arvioida ennakkotiedon perusteella, onko retki itselle sopiva. Vauhtimme on yleensä maltillinen, ja pidämme reitin varrella taukoja.

Kimppakyydeistä sovitaan ryhmän WhatsApp-ryhmässä

Tervetuloa retkeilemään!

Entiset Nuoret Juupajoella, luonnontilaisen, jääkauden muovaaman syvän rotkolaakson tuntumassa.

Marjatta Mandelin on liikunnallinen ihminen, ollut sellainen koko ikänsä. Hän muutti Tampereelle kaksitoista vuotta sitten. Tottuneena liikkumaan porukassa hän lähti mielellään myös entisten nuorten retkille.

– Yksin tulee harrastettua kaikenlaisia juttuja, mutta retkeillessä tutustuu ja löytää uusia ystäviä. Kukapa ei viihtyisi samanhenkisten seurassa. Sosiaaliset kontaktit ovat tärkeä juttu.

Olen aina liikkunut paljon, eläkkeelle jäämiseni jälkeen vieläkin enemmän.
Marjatta Mandelin

– Tärkeitä ovat myös luonto ja kunto. Haasteellisessa maastossa ihmisen hapenottokyky kehittyy. Se tuo puhtia, Marjatta Mandelin sanoo.

Mandelinin tavoin myös Hyvöset ovat tuttu näky Entisten Nuorten retkillä. Orvokki Hyvösen mukaan parasta ovat luonto, hiljaisuus ja raitis ilma.

– Liikkuminen on elämäntapa. Liikumme paljon kaksin, jolloin matkavauhti on paras mahdollinen. Olen meistä aktiivisempi lähtemään mukaan porukkaan, mutta sosiaalisena ihmisenä Ollikin innostuu helposti.

- Mieluisin eväs taukopaikalla? Ehdottomasti tee, Ollin mielestä kahvi ja leipä, sanoo Orvokki Hyvönen. Kuvassa Orvokki, Terttu ja Olli Hyvönen.

Soile Kotakorpi kävelee mieluiten omissa ajatuksissaan. Retkeillessä jutun aika on taukopaikoilla. Kun liikutaan ryhmässä, Kotakorpi valitsee paikan jonon hänniltä.

– Viimeisenä ei ole paineita kävelyvauhdin suhteen. Joskus vaihdan ajatuksen edellä kulkevan kanssa, muutoin olen hiljaa.

Retkeily on Kotakorven lempiharrastus. Vuosittaisen rinkkavaelluksen Lapissa hän tekee ystäväporukan kanssa. Enää hän ei kuitenkaan yövy teltassa eikä varsinkaan kanna telttaa.

Soile Kotakorpi
Sauvat helpottavat menoa, pitävät tasapainon ja antavat voimaa liikkumiselle.
Soile Kotakorpi

– Kroppa ei jaksa entiseen tapaan. Viime syksynä lonkkakivut keskeyttivät Kevon vaelluksen. Mieli kulki sen verran vikkelästi, että ikärealismi unohtui, Kotakorpi kertoo.

Kotakorpi rakastaa metsässä liikkumista, nuotion rakentamista, tulilla istumista, tunturipuroissa peseytymistä ja tunturien avaruutta.

– Luonnon ajattomuus rauhoittaa. Kun kaikki tarvittava on läsnä, voi vain katsella, kuunnella ja kävellä.

Kaikista kulkemistaan paikoista Kotakorpi on rakastunut Koilliskairan UKK-puiston avariin maisemiin.

– Jos voisin, sinne veisin myös Entisten Nuorten retkiryhmän.

Nokipannukahvit Seitsemisessä.

Julkaistu 17.11.2022

Ilmoittaudu EN Retki WhatsApp-ryhmään
Jos vasta harkitset liittymistä, tällä lomakkeella voit myös tehdä kysymyksiä ryhmän toiminnasta. Liittyäksesi ryhmään WhatsApp-sovellus tulee olla asennettuna älypuhelimeesi.

TILAA ENTISTEN NUORTEN UUTISKIRJEET!

Tee tilaus ja hyväksy postiisi saapuva vahvistuspyyntö. Saat jatkossa uutiskirjeet sähköpostiisi automaattisesti.

Emme jaa emmekä luovuta tietojasi eteenpäin.