Minulla on kaksi tasavahvaa harrastusta: ratsastus ja viulunsoitto. Kummankin kohdalla on keskityttävä, löydettävä rytmi ja intensiteetti. Kumpikin harrastus vei mennessään, kun olin yksitoista.
Ratsastus on minulle terapiaa, vaikka aika monta käsimurtumaa on vuosien varrella hidastanut tahtia. Ensimmäisen kerran tipahdin hevosen selästä 14-vuotiaana Siurossa. Allani oli 12-vuotias suomenhevostamma, joka päätti ravata kotitalliinsa. Se eteni maantietä kuin Nato-ohjus.
Pudotessani loukkasin oikean ranteen, mutta kiipesin takaisin ratsaille, sitten tallille ja kotiin.
Ranne kipeytyi ja turposi. Murtunutta käden pientä veneluuta leikeltiinkin myöhemmin, mutta edelleen se muistuttaa olemassaolostaan.
Nuorena hyppäsin kevyesti maasta ratsaille, nykyään hevosen selkään pitää nousta jakkaralta. Mukavampi sekä itselle että hevoselle.
Rakas ratsastukseni tekee hyvää mm. keskivartalolle ja eritoten vatsalihaksille.
Ketteryyttäkin tarvitaan. On pidettävä huoli, ettei rasita liikaa selkäänsä ja lonkkiaan. Kun yhteinen sävel hevosen kanssa syntyy, on todella onnellinen olo. Jokaviikkoisen ratsastustuntini parhaat hetket ovatkin aivan tunnin lopulla.
Omia hevosia minulla on ollut viisi, kaikki jo taivaan laitumilla. Lempiori Gongong, kutsunimeltään Kunkku oli ensimmäinen, tamma Aurora toinen. Molemmat menehtyivät tapaturmaisesti. Kolmas oli puoliverinen musta ori Balt Aladin.
Pisimpään meillä oli tyttäreni kanssa ruotsalainen puoliveritamma Betina – oikea prinsessa. Betina oli lähinnä tyttäreni estekisahevonen. Betinan jäätyä kisatöistä eläkkeelle teetimme vielä varsan sillä.
Omilla hevosillani ratsastin vuosina 1996 – 2014 tallikisoissa esteitä ja koulua. Nykyään olen ratsastuskoulun tuntiasiakas. Kisatouhut ovat jääneet. Tapaturmia on vauhtivuosina sattunut.
Vasemman kätenikin olen telonut kahdesti. Soittokiellot vaikeuttivat toista harrastustani.
Soitan Tampereen kamarimusiikkiseurassa yhtenä ykkösviuluista ja tiedostan, miten hankala on olkavarren ja käsien epäergonominen asento. Klassinen musiikki tuo vastapainon muulle tekemiselle, sillä isossa kamarimusiikkiyhtyeessä on keskityttävä antamaan parhaansa. Konsertoimme hiljattain Tampereen Vanhassa kirkossa ja Kangasalan kirkossa.
Rakastan eläimiä. Minulla on ollut useita koiria ja rescue-kissa. Uusia en enää ota, sillä en kestä lemmikkien menettämistä. Kunkku-hevonen katkoi tallissa niskansa yrittäessään seurustella naapuriloosin tamman kanssa. Aurora katkaisi jalkansa.
Eläkkeellä jatkuu aktiivinen arkeni. Parhaillaan oikoluen Tampereen ratsastusseuran satavuotishistoriikkia. Työryhmässä sitä on työstetty pitkään ja hartaasti. Historiikki tulee ulos lähiaikoina, sen jälkeen juhlitaan.
25.4.2026
Haastattelu ja teksti: Marja Otala
Irmeli Heliö
- Syntynyt Nokialla
- Asunut varhaislapsuutensa Linnavuoressa. Koulutie alkoi Tampereella, missä asunut siitä lähtien.
- Motto: ”Vauhti korjaa virheet – tai sitten ei.”