Ecuadorilaiset ottavat elämän meitä kevyemmin. Ihmisten iloisuus ja ystävällisyys on silmiinpistävää. Kaikki tervehtivät. Suomessa kontaktit syntyvät hitaasti. Silti ihmiset kaikkialla ovat enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Jokaisella kansalla on omat kotkotuksensa.
Tein hiljattain matkan kotimaahani Ecuadoriin. Olen asunut yli viisikymmentä vuotta ulkomailla ja pistäytynyt Ecuadorissa kolmen vuoden välein. Nyt viivyin ensimmäistä kertaa kaksi ja puoli kuukautta. Halusin tavata sukulaisiani, katsella tuttuja paikkoja ja tarkkailla kotimaani elämää. Viihtymistäni helpotti juuri eläköitynyt siskoni. Hänellä oli aikaa ja auto.
Viidessäkymmenessä vuodessa Ecuador on muuttunut ja vaurastunut, elinajanodotekin jo lähes Suomen tasolla. Sosiaaliset erot ovat edelleen suuret, mutta vähemmistöjen asema on kohentunut.
Matkani osui presidentinvaalien aikaan. Valituksi tuli nuori Daniel Noboa, istuva presidentti ja rikas banaanikeisari. Hänen vaalikampanjansa oli erikoinen. Ei voinut tietää, kampanjoiko hän presidenttinä vai ehdokkaana. Minä ihmettelin, mutta kansa taputti.
Ecuadorissa vallitsee poliittinen polarisaatio. On äärioikeisto ja iso vasemmistopuolue, mutta keskusta puuttuu. Huumerikollisuus varsinkin rannikkoseudulla pelottaa ihmisiä. Pääkaupungissa, kotikaupungissani Quitossa huumerikollisuus näyttäytyy megalomaanisina liikekeskuksina. Niissä pestään Amerikan dollareita.
Erot maaseudun ja kaupunkien välillä ovat suuret. Puolet maaseutuväestön lapsista kärsii aliravitsemuksesta. Maassa, jossa sää suosii ja kaikki kasvaa! Köyhät kituvat maatilkullaan tuhansien metrien korkeudessa, rikkaat ajavat italialaisilla Maserateilla.
Lähdin Ecuadorista 19-vuotiaana saatuani sattumalta opiskelupaikan DDR:stä. Rahoitin opintoni valtiolta saamallani pikku stipendillä. Maassa oli halpaa, joten elin hyvin. Milloinkaan myöhemmin en ole syönyt ravintolassa joka sunnuntai. Opiskelin, opin kielen ja tapasin tulevan mieheni, suomalaisen opiskelukaverini.
Kun muutimme Suomeen, maa häikäisi puhtaudellaan, siisteydellään, väljyydellään ja hiljaisuudellaan. Aluksi olin lasten kanssa kotona. Yksinäisyyden tunne katosi vasta, kun aloitin työt. Suomen kielen opin työkavereitteni avulla.
Olen iloinen avoin luonne ja kiinnostunut ihmisistä. Ennakkoluulot karisivat minusta jo opiskeluvuosina. Isot asiat liikuttavat ihmisiä samalla tavalla kaikkialla. Ecuadorilaiset ovat perhekeskeisiä. Suomessa pärjääminen näyttää oleva inhimillistä lämpöä tärkeämpää. Ecuadorissa ollaan positiivisia. Suomessa pärjäämisen eetos saa aikaan paljon yksinäisyyttä.
Ecuador on maantieteellisesti mielenkiintoinen maa vuorineen, viidakkoineen ja trooppisine ilmastoineen. Ecuador ja Suomi ovat kauniita omalla tavallaan. Kun näin Quiton lumihuippuiset vuoret, tiesin tulleeni kotiin. Suomalainen luultavasti ajattelee samoin saapuessaan metsään. Minäkin nautin metsästä mutta tiedän, että kokemus suomalaiselle on toisenlainen.
Ecuadorissa mainostin sukulaisilleni Tampereen Entisisiä Nuoria. Puhuin verkostosta, jossa iäkkäät ihmiset menevät ja tulevat mielensä mukaan, toimivat organisoidusti ilman sitoumuksia ja velvollisuuksia. Ihmiset ihastelivat ja ihmettelivät. Kerroin heille, että Suomalaiset saavat asiat toimimaan ja osaavat järjestäytyä. 
Sofia Hietanen
Haastattelu ja teksti Jukka Vuolle
30.4.2025
Sofia Hietanen
- Syntynyt Ecuadorissa
- Asunut Quitossa, Leipzigissa, Rostockissa, Suomessa pisimmät jaksot Ylöjärvellä, Riihimäellä ja Tampereella
- Toivoo säilyttävänsä uteliaan ja pelottoman asenteen vanhetessakin
HUOM! Jos mielessäsi on kiinnostava blogiaihe tai haastateltava, lähetä vinkki sähköpostiimme tästä.