Joulukuinen perjantai, yksi niistä viikonpäivistä, jolloin kansan syvät rivit kokoontuvat todistamaan kansakunnan tilaa, taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta. Hiljaista puhetta, arkoja katseita, toisiinsa tukeutumista. Ruoka-avun jonottajat ovat paikalla hyvissä ajoin saadakseen kassinsa ja poistuakseen näyttämöltä.
Ruokajono kiertää kirkkoa boakäärmeen lailla. Mukana on eri yhteiskuntaryhmiä lukuun ottamatta tulonjakotilaston ylintä kvartaalia ja niitä, jotka edelleen ajattelevat jonojen olevan ihmisten omien valintojen tulosta.
Puhetta kaikilla Baabelin kielillä. On nuoria, vanhoja, miehiä ja naisia. Värikkyydestään ja sosiaalisista monimuotoisuudestaan huolimatta joukkoa yhdistää yksi asia, nälkä. Se halutaan kirjata kansakunnan tilaa koskevaan raporttiin ja luovuttaa eteenpäin EU:n oikeusasiamiehelle, Suomen presidentille, pääministerille, päätöksentekijöille, politiikoille ja tutkijoille.
Nälkä ja leivän puute jakavat ihmiset ravittuihin ja nälkäisiin, terveydestään huolta pitäviin ja terveysmenoista tinkiviin, lasten harrastuspalveluja kuluttaviin ja niistä luopuviin.
Jakolinjat jättävät jälkensä ihmisten jokapäiväiseen elämään, kulutuskäyttäytymiseen sekä hyvinvointi- ja terveysolojen eriytymiseen. Kansakunnan yhtenäisyys rakoilee, yhteenkuuluvaisuuden tunne katoaa, työn tuottavuus laskee ja työmarkkinoiden uusiutuminen heikkenee.
Yhteiskunnan sisäinen luokkajako on pian luettavissa – kuten toisen maailmansodan jälkeisen sukupolven kohdalla – ihmisten hampaista.
Sosiaalisesti ja taloudellisesti jakautunut yhteiskunta ei pysty nostamaan katsetta maasta, saati suunnittelemaan omaa tulevaisuuttaan. Sen uudistumiskyky on heikko. Jakautuneen yhteiskunnan arvotkin ovat kovat. Tärkeintä on materiaalinen kasvu, ei hyvinvointi eivätkä aineettomat arvot.
Katson yhteiskuntaa sosiaalipoliittisten linssien läpi ja kysyn, miksi olemme sallineet itsemme irrota rauhanpolitiikasta, suvaitsevaisuudesta sekä kansallisesta ja kansainvälisestä solidaarisuudesta?
Luokkajako ja sosiaalinen etäisyys kasvattavat epädemokraattisia hallinnan muotoja ja tekevät väkivallasta hyväksyttävän toimintamuodon. Sellaista emme halua, emmehän?
Hyvä ystävä, lähellä ja kaukana. Nostetaan katse maasta vuoden 2025 kunniaksi! Suunnataan kohti oikeudenmukaista ja suvaitsevaista yhteiskuntaa. Tehdään se siksi, että ihmisen osa tässä maailmassa on meille rakas. 
Pertti Koistinen
pvm
Pertti Koistinen
- Syntynyt Oulussa
- Asunut Heinävedellä, Tampereella ja vähän maailmallakin
- Kiinnostanut keskustelusta, yhteiskunnallisista asioista, runoista ja elokuvista
- Motto: Elämä on rikastava akatemia.