Pidän runojen kauniista kielestä, puhuttelevuudesta ja ilmaisuvoimasta. Säkeiden pitää herättää minussa kiinnostusta tai aavistus tunteesta. Runot ovat minulle myös peili itsestäni. Pentti Saarikosken sanoin ’runo on korvaan kuiskattu salaisuus’.
Runoja voi lukea monella tapaa. Joku kaipaa lohdutusta, toinen elämäniloa. Yhtä kiinnostaa lyriikka taiteena, ja toista se inspiroi musiikkiin. Monelle yhteiskunnallinen sanoma on tärkeä.
Luen runoja, koska ne herättävät minussa ajatuksia, uteliaisuutta ja mielleyhtymiä. Ne syntyvät runojen sisällöstä, muodosta ja kielestä, sen soinnista ja rytmistä.
Minulle runojen lukeminen on vahvasti sosiaalista vuorovaikutusta. Haluan kuulla muiden mietteitä ja jakaa omiani. Runoista avautuu polveilevia keskusteluja myös Entisten Nuorten runolukupiirissä.
Olen kuulunut vuosia Tampereen seudun työväenopiston runoryhmä Rutistukseen. Tämän syksyn matinean teemana ovat nykypäivän seitsemän kuolemansyntiä, kuten ahneus, ylpeys, kateus ja väkivalta.
Runojen tiivis kerronta jättää tilaa ajatuksille ja tulkinnoille. On runoja, jotka vaikuttavat erityisellä tavalla heti ensi lukemisella. Toisten äärelle joutuu palaamaan useammankin kerran.
Äitini kirjoitti ja lausui runoja. Hän kävi Helsingissä asti lausuntatunneilla ja halusi minunkin lausuvan. Niinpä jo 13-vuotiaana tulkitsin Eino Leinon runoa Tyyrin tytti.
Murrosikäisten tyttöjen lukemistoon kuului tuohon aikaan runot, ainakin ystäväpiirissäni. Mutta suhteeni runouteen löysin vasta luettuani Wislawa Szymborskan runokirjan Ihmisiä sillalla (2006, käännös Jussi Rosti). Kirjassa on runo:
Runsaudessa
Olen kuka olen.
Käsittämätön sattuma
kuten jokainen sattuma.
Aivan eri esivanhemmat
saattaisivat olla omiani,
ja niinpä olisin lentänyt
eri pesästä maailmaan
niinpä olisin kömpinyt
eri juurakosta suomuineni
/ – – /
Kohtalo on ollut minulle
toistaiseksi armelias.
Olisin voinut jäädä ilman
hyvien hetkien muistia.
Minulta olisi voitu riistää
taipumus vertailuun.
Saattaisin olla itseni
– hämmästelemättä,
ja se taas tarkoittais,
että aivan joku muu.
Sain runosta lohtua, itseymmärrystä ja myötätuntoa. Koin sen hyvin henkilökohtaisena. Tunne muistutti rakastumista. Samalla tavoin vaikutuin aikanaan runoilija Kai Niemisen kirjasta Perimmäisten kysymysten äärellä (2004).
Runon ulkoa opettelu on osa prosessia, jolla yritän tulkita runoa. Tulkinta ja kokemus muuttuvat harjoittelun aikana. Se on antoisaa. Käyn mielelläni kuuntelemassa runoja, muun muassa nykyisin Laternassa kokoontuvaa Runoraatia.
Kun esitän runoa, pidän erityisesti sarkastisista runoista. Claes Anderssonin ja Kari Hotakaisen tuotannoissa on tästä paljon esimerkkejä. Heidän runojaan tulkitessa saa revitellä kunnolla ja nauraa itselleen.
Hyvä teksti haastaa ajattelemaan ja saa hymyn huulille. Uusimmista runokirjoista mieleeni on jäänyt esimerkiksi Anja Erämajan Ehkä liioittelen vähän (2016).
Kello on kahdeksan. Tässä olisi jo matot pesty ja taikina
nousemassa. Jos ei tarvitsisi
miettiä. Elämä, miten se pitäisi
elää, ja kenen kanssa.
Olen optimisti, olen vähän niin kuin
kalassa, moneen vuoteen ei ole napannut,
mutta koskaan ei voi tietää. / – – /
Kun harjoittelen esitystä varten jotain tiettyä runoa, rakastun aina hiukan runoon ja runoilijaan. On heitä, joiden kirjoihin palatessa säkeet tuntuvat kerta toisensa jälkeen koskettavilta ja uskottavilta, vaikka ne on kirjoitettu monta vuosikymmentä sitten. Esimerkkeinä Eeva-Liisa Manner ja Pentti Saarikoski, myös Aulikki Oksanen ja Aila Meriluoto.
Tarvitseeko runoja ymmärtää? Runo antaa tilaa monenlaisille tulkinnoille ja kokemuksille. Vaikealta ja vieraaltakin tuntuvan kirjoittajan teksti alkaa avautua, jos on kiinnostusta ja halua paneutua runoon ajan kanssa.
Kun runo asettuu johonkin yhteyteen tai tarinan kohtaan, sille alkaa kasvaa merkityksiä. Runon ymmärtämistä helpottaa, jos tuntee hiukan kirjoittajan taustaa, muttei se ole välttämätöntä.
Runous on lähelläni loppuun asti. Kuolinilmoitukseeni voisin valita vaikkapa Viljo Kajavan runon:
Kukka korvaan
Kun olen kuollut
pistäkää kukka korvaan,
sillä jos kuurona
vielä vähänkin kuulen
niin kukan huulilta
liekkien huminassa
kuunnella tahdon
ruohikon maailman
valoisan virren.
Teksti: Vilja Nissinen
Editointi: Päivi Anttila
17.10.24
Vilja Nissinen
- Entisten Nuorten runolukupiirin vetäjä. Tervetuloa kaikki runoista kiinnostuneet!
- Nuoruus Sorsapuiston kupeessa Tampereella. Paluumuuttaja 1986.
- Mielisairaanhoitaja ja sosiaaliohjaaja. Eläköityi päihdetyöstä.
- Hurmaantui Keski-Suomen opiston lausuntakursseista kesinä 2016 ja 2017.
Katso runovideo!
Viljan runosuosituksia Entisille Nuorille:
Runoja ja ryppyjä eletystä elämästä. toim. Riitta Tulusto (2024).
Vuoroin minussa vanhuus, nuoruus. Suomalaisia runoja vanhenemisesta. Toim. Sirkka-Liisa Kivelä (2005).
Runoantologiat ovat hyviä teoksia etsiä vaikkapa onnittelurunoa: Maailman runosydän, koonneet Hannu Tarmio ja Janne Tarmio (1998) tai Päivistä parhaimmat, toim., Hannu Mäkelä (2002).
Muutamia Viljan lempirunokokoelmia:
Aulikki Oksanen: Kolmas sisar (2011):
Jossain on toisenlainen hetki,
toisenlainen ilmasto,
toinen meri, toinen saaristo,
kun syvyyksien vesi heijastaa
aaltoihin sukeltaneet poutapilvet.
Jossain on toinen retki,
tuntematon linnusto,
kevyt ruokosilta yli kesien
ja linnunpesien.
Tyyni taivas, leuto ilta,
maa, jossa laulut nukkuvat
tähtien reunoilla, ihmeitä pelkäämättä.
Sirpa Kyyrönen: Talviunia (2024):
Olen väsynyt avainnippuihin, kivilautasiin, pistaasipähkinäkulhoihin,
olen väsynyt haarukoihin
Minä muutin metsään, että lakkaisin reagoimasta,
muutin ylimpään kerrokseen, muutin linnunpesään / – – /
Olli Sinivaara: Puut (2021):
Sillä neulasten vihreä ei koskaan
ole yksi,
jokaisessa oksassa näkee kerralla
enemmän
vihreyksiä kuin voi nähdä,
enemmän sävyjä,
kerralla vaaleimman ja
tummimman
/ – – /
Eeva-Liisa Manner: Kirkas, hämärä, kirkas Toim. Tuula Hökkä (1999.):
Tyhjät polut. Askelia:
lintu juoksee katolla.
Aamulla niin sakea sumu
että siitä voisi kehrätä villaa
niin kuin puut valmistavat kuitujaan
näkymättömissä kangaspuissaan.
/ – – /
Pentti Saarikoski: Runot (2006):
minä rakastan sinua
niinkuin vierasta maata
kalliota ja siltaa
niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta
minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla
minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua
Vanhemmista runoista esimerkiksi Martialis: (1. vuosisata jaa), tankat ja haikut.
Tanka-runo
Salata koetan
turhaan – rakkaus näkyy
kasvoistani niin
että kaikki kysyvät:
mikä nyt painaa mieltä
(Kanemori, 900-luku, suom. Tuomas Anhava)
Haiku-runo
hyvä yösija:
kaikkialla vuoria
vastapäätä kapakka
(Santoka, 1882-1940, suom. Kai Nieminen)
HUOM! Jos mielessäsi on kiinnostava blogiaihe tai haastateltava, lähetä vinkki sähköpostiimme tästä.